Oli kuin erikoisleveässä jenkkisängyssä, ilmankeveissä vuodevaatteissa olisi ollut Raakelin tuoksu. Hetkeen ei Sergei Pavlovits tiennyt, oliko hän Pietarissa vai Roomassa, kunnes muisti kiivenneensä iltauinnin jälkeen liuskekäytävää vierastaloon nukkumaan. Oikeastaan vierastalo olisi Sergeille Maljalahteen riittänyt, antanut elämään yksityisyyttä ja intiimiyttä, mutta aina piti valmistautua siihen, että paikalle ryöpsähtäisi väljään luksukseen tottunutta porukkaa. Jopa itse Vladimir.
Vladimir oli Sergeille mieluinen ongelma, koska rajoja omille toiveille ei tarvinnut asettaa. Nuoruudenystävä tarjosi rahaa tolkuttomasti, käyttöön ja ulkomaille siirrettäväksi. Rahan alkuperään ja siirron yksityiskohtiin Sergein ei pitänyt puuttua, riitti että kuittasi asioita papereihin niihin tarkemmin perehtymättä. Toisaalta nimen luovuttaminen ja kiinnittyminen ties mihin isoon ja epämääräiseen vei jatkuvasti lähemmä reunaa, jonka takana ei ollut askelille tukea.
Joka tapauksessa Maljalahti oli näin kesällä paratiisi, kosminen konserttisali. Kun laiturille meni soittamaan, joka puolelta ympäröivät rinteet toimivat akustisena kaikupohjana, joka suuntasi äänen kohti kilometrien laajuista järvenselkää ja taivasta. Italialaisen mestarin 1700-luvulla valmistamassa sellossa oli pehmeyttä ja voimaa, joka puhutteli avaruutta, ja jumalaa. Kai sellainenkin jotenkin oli, ainakin musiikissa.
Ensimmäisen kerran Sergei oli tullut lahteen oopperan orkesterissa viulua soittavan Raakelin kanssa, jonka oli tavannut Savonlinnassa esityksen jälkeisillä illallisilla. Ensinäkemältä hän oli hurmaantunut Raakelin naurusta ja läpikuultavan hedelmäisestä ihosta. Viikon päästä ensitapaamisesta Raakel oli yöpynyt Sergein sviitissä ja kertonut Saimaan rannoista ja saarista. Elokuun helteillä heillä sitten oli mahdollisuus kanoottiretkeen ja nuotiolla vietettyyn yöhön Maljalahdessa. Siitä lähtien Sergei oli haaveillut palaavansa paikalle, vaikka tiet Raakelin kanssa muutaman kohtaamisen jälkeen olivat vieneet maailmalla ei suuntiin.
Mistään ei rakentamisessa tarvinnut tinkiä. Päinvastoin, Sergein toiveisiin oli pietarilainen arkkitehti lisännyt huoneita ja näköalaikkunoita, joiden kautta oli yhteys avaraan luontoon. Kallioon oli louhittu isot tilat, joilla oli omat tietoliikenneyhteytensä, ilmanvaihtonsa ja aggregaattinsa poikkeusoloja varten. Siitä, että laitteisto seurasi ja välitti Pietariin paikallista dataliikennettä, Sergei ei halunnut tietää. Tilat oli piirustuksiin merkitty varastoksi ja kellariksi. Tästä kellaritilasta avautui teräsovi viininmaisteluhuoneeseen. Siellä voisi dekandoida, temperoida ja maistella, kokeilla mikä lämpötila kullekin arvoviinille olisi paras.
Ilyushinin lentokonetehtaalta tilattu ovi tuotti välillä ongelmia. Kun iltapäivän aurinko lämmitti ovea ulkoa päin, raskas liukuovi jumitti. Paikallisesta metallialan yrityksestä Reiveristä tuli hyvärunkoinen nainen, joka muistutti erästä pietarilaista kiekonheittäjää. Jos Vladimir olisi ihmisenä suurempi ja tuollaisten reisien väliin pääsisi, ei olisi sellainen kiima valtaan, rahaan ja sotilaisiin, Sergei ajatteli. Ovea tutkittuaan nainen selitti sujuvalla englannilla, että kyse oli lämpölaajentumasta. Kun iltapäivän aurinko lämmittää paksun teräsoven ulkopinnan, se laajenee ja liian tarkasti mitoitettujen osien suhteet eivät pelaa. Jotta mekaniikka toimisi eri lämpötiloissa, on oven muutamia liikkuvia osia hiottava hiukan ohuemmiksi. Yritys huolehtisi asian kuntoon.
Samalta yritykseltä tilattiin tolpat ja tolppien holkit tenniskentän tarvitsemille aidoille. Tolpat sijoitettiin holkkeihin, koska tenniskenttä piti voida hetkessä muuttaa helikopterin laskeutumisalustaksi.
Perhe oli koolla huvimajalla elokuun lopun lämpimänä iltana, kun Maria Vauva.fi-päivityksiä selatessaan huudahti, niin että kaikki kuulivat: Putin oli ollut kateissa yli viikon, ja Pravdassa ja Izvestijassa oli ollut kärjekäs arviointi Putinin hallinnosta ja hänen sisäpiirinsä väärinkäytöksistä.
Leo heistä kaikista oli eniten Venäjän asioista tietoinen. Venäjällä isot henkilövalinnat olivat perinteisesti tapahtuneet julkisuudelta piilossa. Oliko Putinin aika päättymässä? Oliko pimeässä pidetty ja oikeudeton kansa viimeinkin pääsemässä tämänkertaisesta huonosta hallinnosta. Oliko tapahtumassa isokin muutos, ja mitkä tahot olisivat muutoksen tekijöinä? Leolle tulivat mieleen Valerin kotiseudun huonot asunnot ja tiet ja juopot ennenaikaisesti vanhenevat miehet kurateillä rikkonaisissa kumisaappaissaan ja vanhat naiset hoitamassa kasvimaitaan, joiden avulla he ruokkivat läheisiään.
Äkkiä jostakin kuului lähestyvien helikopterien voimistuvaa ääntä. Ensimmäinen jäi ylös Maljalahden edustalle, niin että huvimajalle erottui roottorien säklätys. Sen perässä tuleva sininen kookas kopteri laskeutui tenniskentälle.
Otto oli livahtanut kaukoputkelleen ja huusi sieltä huvimajan kaiteen ääressä odottaville, mitä oli tapahtumassa. Laskeutuneesta kopterista kapusi ulos kolme maastopukuista miestä, jotka kiipesivät rivakasti tahoilleen lahtea ympäröiville kallioille. Vähän ajan kuluttua kopterin rappusia laskeutui varovammin vaalea, siviilivaatteinen mies, joka käveli ilman kantamuksia vierasmajan patiolla odottavan miehen luo ja halasi tätä. Vielä kopterista tuli kaksi naista ja yksi mies laukkuineen ja viulukoteloineen. Kopteri jyrähti käyntiin ja molemmat kopterit kaarsivat siihen suuntaan mistä olivat tulleet.
Myöhemmin illalla viimeksi kopterista laskeutuneet ja vierasmajassa jo pitempään asunut pystyttivät kentälle nuottitelineensä ja rupesivat soittamaan. Paikalla oli kvartetin tavallinen kokoonpano: kaksi viulua, alttoviulu ja sello. Huvimajalla kuunteleville sävelmä oli tuttu, mutta mikä sen nimi oli? Ehkä se oli ”Pavan kuolleen prisnsessan muistolle”.
Ylhäältä Maljalahden kalliolta erottui kaukoputkella pimenevässä illassa saukkeen hehkuva pää. Vaalea mies istui aikansa vierashuoneen patiolla kuuntelemassa ja meni sisälle.
Kirjoittaja:
Veikko Happonen