Maljalahti osa 2: OTTO

Otin mukaan virvelin ja vieheitä ja pusakan taskuun kiikarin, kun lähdettiin Rekon kanssa utsimaan, mitä Kuottuussa tapahtuu. Leo mulle sanoi vaivihkaa, että ei sitten mitään sankaruuksia. Reko oli minua odottamassa kannaksella kallion takana.

Arvasin heti, että Reko oli ottanut mukaan virvelin lisäksi Nagantin ja patruunoita. Ne oli sillä maiharin sivutaskussa, näin sen kun tasku pullotti ja se puoli maiharista roikkui alempana. Me oltiin ammuttu sillä Nagantilla hiekkakuopalla paksun runokirjan kanteen, ja hyvin se oli toiminut. Luoti oli uponnut sivulle 112, jossa oli runo puun latvaan kiivenneestä hauesta.

En sanonut mitään, kun se luvaton ase oli Rekon oma asia.  Jos jäisimme kiinni, se olisi kuitenkin turha kapine, hankala selitellä. Jos hankaluuksiin on pakko mennä, on ainakin oltava varma, ettei häviä, oli Leo minua jo pienestä opettanut.

Kierrettiin kieltotaulu kaukaa kahlaten, mistä se oli mahdollista ohittaa näkemättä. Heiteltiin harvakseltaan niitä tavallisia paikkoja, joista saattoi kunnon kalankin saada. Rekon uistimeen tarttuikin sen verran vauras hauki, että Reko sen suolisti ja jätti puunhankaseen paluumatkalla mukaan otettavaksi.

Kun tultiin Maljalahden kohdalle vastakkaiselle puolelle niemeä, kuulosteltiin ja jätettiin virvelit kalliolle. Oli valittava reitti harjanteelle. Päätettiin kiertää sivulta, kun suoralla, jyrkällä reitillä voisivat irtokivet lähteä vierimään. Tuuli taivutti ylhäällä olevia puita Maljalahden suunnalta, joten aivan pieniä ääniä ne eivät lahteen asti vastatuuleen kuulisi. Muistin edelliskesältä, miten lähelle hirveä olin metsässä kovalla tuulella päässyt, ennen kuin se tajusi kimmota pystyyn.

Puuskat ryöpyttivät mäntyjä ylhäällä harjanteen laella, kun kyyristelimme paikoille, joista lahden alueen saattoi nähdä. Lahtea ympäröivä rantahietikko oli miltei koskematon. Vain harvoja puita oli kaadettu, loput suojattu laudoilla. Seefferi makasi kuono käpälien välissä selälle päin. Ainakaan se ei ollut meitä huomannut. Tyynellä olisimme jo paljastuneet.

Rakennuksen pohjan valu oli valmis, vaihtelevan kokoisten legopalikoiden kaareva asetelma, joka ulottui oikealla olevaan pystysuoraan kallioon tehtyyn aukkoon asti. Osa tiloista tulisi siis kallion sisälle. Taukotupa tai toimistokoppi, mikä lienee, oli melkein alapuolellamme heti rinteen alla. Sen seinustalla oli kolme tavallista autoa ja maastonvihreä Hummer kuin valmiina syöksymään kohti kylää. Kauempana rantahietikon luona oli traktori ja kauhakuormaaja. Seinäelementtejä ja seinän korkuisia näköalaikkunoita oli valmiina muovien ja pressujen suojaamina.

Kaksi miestä oli rannassa siirtämässä paikoilleen laiturielementtejä, kaksi purki sokkelin kehikkoja ja yksi tuli kallion aukosta raahaten paineletkukieppiä. Kuinka paljon miehiä oli kallion sisällä, sitä ei voinut tietää. Hätkähdin kyytä, joka luikerteli puolentoista metrin päässä kohti, mutta haistoi minut ja hetken harkittuaan muuttii suuntaa.

Äkkiä tuli lyhyt ja paksu mies alapuolellamme olevasta kopista ja huusi jotain venäjäksi, niin että  miehet jättivät hommansa ja tulivat rinkiin miehen eteen. Ne olivat kaikki laihempia ja silmin nähden tottuneita kuuntelemaan kyselemättä. Koirakin valpastui, nousi jaloilleen ja vilkaisi miehiä, mutta kääntyi sitten nuuhkimaan järven yli tulevia hajuja.

Miehet vilkuilivat vähän ympärilleen ja tien suuntaan ennen kuin menivät omiin hommiinsa. Olimmeko sittenkin joutuneet jonkin kameran keilaan? Vain yksi niistä, paineletkumies, kipusi paikkaan, josta saattoi nähdä sekä koko lahden että tien suuntaan. Meidän pitäisi olla entistä varovampia, mutta onneksi poistumisemme rinnettä alas jäisi miehen katseelta piiloon.

Näin että Reko halusi vaihtaa suojaisempaan paikkaan, vaikka hän minusta oli hyvin katseilta piilossa. Yritin kädellä näyttää, että rauha, rauha, mutta hän ei kai  huomannut vaan hiippaili kyyryssä harjanteen taakse kiven luo, johon paineletkumies ei ainakaan näkisi. Ja niin sitten kävi, että sammalen alla olevat pyöreät kivet muksahtivat toisiaan vasten, minkä sekä seefferi että mies kuulivat. Koira haukahti ja kiskoi hihnaansa suuntaamme ja paineletkumies alkoi kävellä harjanteen sivua viistoon ylös meitä kohti

Jos Reko jäisi kiinni Naganteineen, olisimme molemmat kusessa, joten viittasin Rekoa livistämään ja nousin näkyviin, hän kun oli paremmin katveessa kuin minä. Kävelin rinnettä alas, samalla kun mies käveli minua kohti.

Mies ei vastannut tervehdykseeni, vaan viittasi päällään kohti työmaakoppia. Seefferi tempoili hihnassaan suuntaani mutta ei haukkunut eikä paljastanut hampaita. Ehkä sitä ei ollut koulutettu käymään ihmisten kimppuun tai sitten se oli niin hyvin koulutettu, että se kävisi päälle vain käskystä, siinä tapauksessa että lähtisin pakoon. En halunnut ottaa selvää tästä asiasta.

Kun tulimme työmaakopin rappusille, jässikkäpomo tuli rappusille ja kysyi jotain kiinniottajaltani. Sitten se huusi jotain Anatolia ja viittasi minut sisälle. Mies maleksi paikalle. Se osasi kummallista suomea, vaikka venäjää oli aina sana tai pari siellä välissä: Miksi olin heitä kurkkimassa, oliko joku minut lähettänyt, mikä on nimi ja missä asun. Sanoin, että olin vain virvelöimässä ja halusin nähdä, mitä Maljalahdessa puuhattiin, kun se oli minulle tuttu paikka lapsesta lähtien. Kun sanoin asuvani Mustaniemessä ja osoitin sinne päin, miehet vaihtoivat katseita. Ne olivat varmaan kuulleet Leon komentoäänen ja ottaneet hänestä muutenkin selvää. Minulle sanottiin vain, että niemi oli nyt yksityisaluetta eikä sinne saanut tulla. Olisi parempi kalastella muualla.

En ruvennut niille selittämään, että Suomessa on jokamiehen oikeus, kun ne eivät olisi sitä uskoneet. Tulomatkalla otin mukaan Rekon suolistaman hauen puunhankasesta, kun se oli siltä unohtunut.

Jatkuu ensi viikolla

Kirjoittaja:
Veikko Happonen