Kipu tuntui päässä asti. Vanha veitseniskun lapaan jättämä kireys vihoitteli taas, vaikka vammautumisesta oli kulunut kymmeniä vuosia. Vakituisen taisteluparin Valerin laukaus oli pudottanut naisen hänen päälleen Marakechissä, ennen kuin tämä oli ehtinyt lyödä uudelleen. Legioonan lääkintämies oli kuronut haavan umpeen ja kaatanut sen päälle desinfiointiainetta. Puudutuksen Leo oli hankkinut sisäisesti paikallisella viinalla.
Mutta nyt oli nyt, rauha tässä maassa. Vai oliko sittenkään? Kuottuu oli myyty, niemi jota Leo, poika ja nyt pojanpoika Otto olivat tottuneet pitämään melkein omanaan. Kylällä oli nähty Venäjän rekisterissä olevia autoja, joiden lasit oli tummennettu, Kuottuun niemen puoleenväliin oli harvesteri avannut tielinjan, ja muutaman sadan metrin päästä Mustaniemen päärakennuksesta niemeen johtavalta tieltä kuului katepillarin telaketjujen ääni.
Kalasääski katkaisi lentoon lähtiessään lahon seisontaoksan, kun Leo nousi polkua kallion huipulle huvimajaan. Oksa vieri kallion kuvetta alas ja loiskahti jossain jyrkänteen alla. Paikalta oli näköalat Virmasvedelle ja Kuottuun kärkeen saakka puolentoista kilometrin päähän. Rakennuksia olivat ostajat suunnitelleet Maljalahteen niemen sivulle. Piirustuksista oli kunnan rakennusmestarilta kyselty, mutta tämä oli ollut vähäsanainen. Sinne lahden suuntaan sääksi lensi. Sillä oli ollut vuosia laaja risukkoinen pesä petäjässä ylhäällä lahden takana.
Katepillari kolisi niemen tyveen ja alkoi saman tien työnnellä metsään avatulta linjalta kantoja. Tuolla vauhdilla se ehtisi raivata tien Maljalahteen asti iltaan mennessä.
Toukokuun lopun iltana sopivan suuntainen tuuli alkoi tyyntyä, ja Leo lähti laskemaan verkkoja. Samalla näkisi selvemmin, mitä Maljalahdessa puuhataan. Tähän aikaan vuodesta sopiva paikka verkoille oli luodosta syvänteeseen päin parin sadan metrin päässä Maljalahdesta.
Lahteen oli ilmestynyt työmaakoppi ja kaksi suurta telttaa. Yhden ison farmarin perässä oli asuntovaunu. Perustuksia oli kaivettu ja kalliota räjäytetty ja louhittu lahden perukkaan kalamiesten nuotiopaikan taakse, mutta rantaa kiertävä hietikko oli jätetty ehyeksi. Joku rakentajista pysähtyi hetkeksi hänen verkonlaskuaan seuraamaan, muut istuivat nuotion ääressä.
Kun Leo souti takaisin Mustaniemen suuntaan, alkoi Maljalahdessa räiskintä ja pauke ja kohta kuului kiväärin piukea ääni. Ne ampuivat jotain vedessä olevaa, kelluvaa kohdetta tai minkkiä, joita tähän aikaan rannoilla uiskenteli. Lekua alkoi sapettaa. Kun vedestä kimmonnut luoti surahti läheltä, hän ärjyi miesjoukolle ensin suomeksi ja päälle muutamia venäläisiä uhkauksia ja kirouksia, joita hän oli Valerilta legioonassa oppinut. Pauke loppui heti ja joku pelle kävi nuotiopaikalta valkoisen t-paidan jota muiden riemuksi kepin nokassa heilutteli.
Niemen uudesta omistajasta ei paljon tiedetty, joku Group se oli. Arvailuja oli sitäkin enemmän. Joku venäläinen oligarkki se kai olisi, välistävetäjä, joka jemmasi varojaan paikkoihin, jossa omaisuudella olisi parempi turva kuin Venäjällä. Jotkut ehdottivat itse Putinia, mutta toiset tiesivät, että hänellä on jo isoja huviloita ainakin Laatokan saaressa ja Krimillä. Mutta entä jos hän tarvitsisi turvapaikan niiltä, joita oli vallassa ollessaan antanut ryövätä ja kaltoin kohdella?
Ajoittain Maljalahden suunnalta kuului räjähdyksiä. Siellä ei ammuttu pintakiviä vaan louhittiin kalliota, koska pinnassa olevat kalat säikähtivät tärähdyksiä laajalti järven alueella. Ensin hyppäsivät kalat ja parin sekunnin kuluttua kuului jyrähdys. Huomiota herätti sekin, että uudelle tielle niemen tyveen oli pystytetty kyltti, jossa ilmoitettiin suomeksi, englanniksi ja venäjäksi, että alue oli yksityinen. Niinhän täällä kaikki paitsi maantiet, Leo totesi.
Monet kyselivät Leolta ja jotkut jopa asiakseen soittelivat, mitä Kuottuussa tapahtuu, koska kaikki liikenne niemeen kulki Mustaniemen talon alapuolelta vievää tietä. Tarkkoja uutisia Leo ei suostunut kysyjille raportoimaan. Kyllähän liikennettä oli, vain harvat kuorma- ja henkilöautot olivat Suomeen rekisteröityjä. Henkilöautoissa kulkevista ei saanut selkoa, autot olivat isoja ja lasit tummennettuja.
15-vuotias pojanpoika Otto oli koko viikon istuttanut männyntaimia hakkuuaukealle ja kaipasi nyt vapaata. Leo arvasi, minne poika oli menossa, kun tämä järjesteli kalakamppeitaan. Menköön vaan, eivät mitkään kyltit estä Kuottuuseen menemistä, kyllä täällä liikkua on aina saanut, omistipa maat kuka tahansa. Jos ei poikaa ajoissa kuuluisi, Leo kävisi hänet hakemassa.
Jatkuu ensi viikolla
Kirjoittaja:
Veikko Happonen