Kesälomakauden jälkeen on Reiferillä aloittanut jo lähes kymmenen uutta henkilöitä tuotantotehtävissä, ja nyt syyskuun alussa saatiin vahvistusta myös toimiston puolella.
Sami Manninen on aloittanut tuotantoinsinöörinä, ja hän siirtyi Reiferille Tikka Spikes Oy:n tuotannonsuunnittelijan tehtävästä. Samilla on vahvan suunnitteluosaamisen lisäksi myös usean vuoden työkokemus metalliteollisuuden tuotantotyöstä.
Jaakko Kosloff siirtyi Reiferillä sisäisesti ostajan rooliin syyskuun alussa. Jaakon pitkä ja monipuolinen kokemus yrittäjänä on hyvä hyvä pohja uudessa, monipuolisessa ostajan tehtävässä.
Toivotamme kaikki uudet työntekijämme tervetulleiksi mukaan Reiferin tiimiin.